lauantai 30. elokuuta 2014

Berliini 2014

Mitä haluaisin kertoa Berliinistä?Kaiken!
Varasimme matkan viikosi. Hotelliksi valikoitus Sorat Hotel ambrassador Beliini, edullisen hinnan vuoksi. 7 yötä ja lennot kustansivat 750e. Hotellissa oli näemmä todella upeita uusittuja huoneita, mutta budjetti matkustaja joutuu tyytymään vain siistiin ja kohtuulliseen huoneseen. Tegelin kentältä pääsee kätevästi bussilla keskustaan. Kannattaa katsoa ennen matkaa mikä pysäkki on lähinnä omaa majoitusta.
Berliinissähän poikkesimme jo häämatkalla vuotta aikaisemmin, tosin silloin aikaa oli vähän ja kaupunki jäi näkemättä.
Aloittelimme ekaa päivää Grunewaldin aseman laituri numero 17. Niille jotka eivät paikkaa tunne: laituri on muistomerkki juutalaisille joita lähetettiin keskitysleireille. Kiskot kasvavat jo puita ja laituria reunustaa metallia jossa on päivämäärittäin kuinka monta on lähetty ja mille keskitysleirille. Paikalla ei ollut meidän lisäksi eksynyt kuin pari muuta ihmistä.
 image
 image
 image

Kun asema oltiin nähty suuntasimme Berliinin juutalaismuseoon. Rakennuksessa on mahtava arkkitehtuuri ja paljon myöskin ”taiteellista” näkemystä juutalaisvainoista. Hintaa sisäänpääsylle kertyy 8e per henkilö. Tietoa museosta on niin paljon kun jaksaa lukea!
 image
Päivä päätettiin Topographie des terrorsin valokuvanäyttelyssä (ilmainen!) jota ei kyllä sovi Berliinin mennessä unohtaa. Ensmmäistä kertaa jouduin nieleskelemään kyyneliä kuvia katsellessa. Kevyt aloitus lomalle!
Seuraava päivä ei paljo edelliselle hävennyt. Lähdettiin kohti Sachsenhauseni, niille joille tämä ei mitään sano kerrottakoon että keskitysleiri. Paikka sijaitsee Orangeburgissa jonne Pääse junalla berliinistä noin tunnissa. Sisääpääsy maksua ei ole. Meidän tuurilla junakiskoja huollettiin ja jouduimme osan matkasta tulemaan bussilla. Koska keskustelut käytiin Saksaksi emmekä asiaa ymmärtäneet lähdimme muitten perässä bussille ja perille päästiin. Bussipysäkiltä oli lyhyt kävelymatka paikalle
En tiedä voiko keskitysleirin portti olla tekemättä keneenkään vaikutusta. Alue on iso joten hyvät kengät jalkaan! Alueella on paljon tietoa lääketieteenkokeista ja ”kenkästesteistä”.  Teksiti löytyvät englanniksi ja saksaksi, joissain kohdassa kyllästyi kääntämään itselleni teksti vaikka mielenkiintoista asiaa olisi kyllä löytynyt. Uusnatsit ovat yrittäneet käydä aikoinaan polttamassa parakkeja jonka päällä on nykyisin vaan lasi, toisaalta hienoa ettei sitä ole edes yritetty peittää. Saksassahan kuulemma saa kaikeista aiheeseen viittaavasta sakot ja hyvällä onnella jopa vankeutta, silti eräänä aamuna meidän kanssa junaan istahtahti uusnatsi.

image

 image

Kolmas päivä sujui jo hieman kevyemmin: Lähdeimme aamulla ajelemaan bussilla ajelemaan. Maati halusi käydä kuvaamssa Siegessäulia, eli Voitonpylvästä. Pihalla kuitenkin tajusimme että sinne pääsee sisään. Kävimme kysymässä paljonko lysti maksaa, 3e jolla saa hissikyydin ylöspäin mutta loppumatka tarvitsee kulkea portaissa. Kahdelle korkeanpaikan kammoiselle tämähän oli suorastaan loistava veto. Mutta mahtavat olivat näköalat kun ei keskittynyt siihen ei ole järkevää kiivetä ikivanhaan töttöröön.
 image
 image

Sen jälkeen päätimme käväistä Spreeparkissa, eli hylättyssä huvipuistossa. Vielä vuotta aikaisemmin oli omistajan tytär oli vetänyt alueella kierroksia joihin pystyi pientä korvausta vastaan menemään. Ei siis enään. Joku reipas oli ehtinyt muutamaan viikkoa aikasemmin polttamaan jo pätkän puistoa ja alueella pyöri työmiehiä aitaa pystyttämässä. Lopulta päädyttiin siihen että Matti lähtee sisälle aidan raosta joka löydettiin ja minä jään tavaroiden kanssa ulos. Ideana oli se että jos vartija osuu paikalle ei Matilla ole henkkareita eikä kielitaitoa, ovelaa.. Matti oli ehtinyt hetken kuvailemaan paikkoja ja löytänyt aidan sisältä muitakin hiippailijoita. Vasta myöhemmin luin että vartijat yrittävät nimeomaan estää valokuvaamisen joten oli fiksua lähettää toinen sinne valtvan järkkärin kanssa kuvaamaan. Hyvä me! Kun Matti luikahti aidan raosta päädyimme kävelemään rantaa pitkin syömään White trash fast foodille, suosittelen! Hillittömiä hamppareita ja sisutus vähintäänki uniikki!


 Simage
 image
Seuraavana päivänä piti jo vähän lada akkuja, keskityttiin pyörimään ja ihmettelemään bussilla kaupunkia.  Lopulta päädyttiin Berliinin muurin muistomerkille. Vaikeaa kuvitella että kaupungin läpi on kulkenut raja, tämä paikka antaa osviittaa. http://www.berliner-mauer-gedenkstaette.de/en/
 image
Viides päivä kului ihmetellessä ns. pakko nähtävyyksiä. Holokaustin muistomerkkin/ Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki on lähellä muista suuria esim Brandeburgintoria. Mutta vierestä löytyy myös homoseksuaaleille jotka kokivat vainoja oma muistomerkki. Helppo tapa kiertää kaikki ns. perusnähtävyydet on istua bussiin numero 100 tai 200
 image
Kuudentena päivänä, joka siis oli sunnuntai ( jolloin kaikki on kiinni :D) päätimme lähteä eläitarhaan. Luultiin viimeksi jo nähneemme kaikki eläimet mutta eipä näemmä oltu. Paljon löytyi uusia kavereita. Oma suosikkini on kyllä lauma pingviinejä!
Berliini on jättänyt ilmeisesti meihin kumpaankin suuren jäljen. Paljon mielenkiintoisia paikkoja, hyvää ruokaa ja edulliset hinnat. Berliinissä saa helposti 4e ruokaa nenän alle, ja bonuksena mainittakoon että vielä todella hyvää ruokaa. Annoskoot on sen verran isoja ettei alkupaloja juuri tarvita. Lämpimiä pretzeleitä saa 0,60e, leipäkebabin tai pastan 3e. Kävimme myös syömässä parina iltana Nollendorfplatzin metro pysäkin lähellä olevassa intialaisessa Amritissa. Ruoka aivan loistavaa!
 image
 Berliinissä on kulttuuria. Jopa muille kun oopperan ystäville. Kreuzberg vastaa varmaan meidän Kalliota. Vain Berliinissä olen nähnyt talonvaltaajia ja mielenosoituksia. Huumekauppiata näkyy melko paljon katukuvassa, mutta itse en ole kokenut tilanteita pelottvaksi. Tosin tässäkin varmaan kannattaa käyttää omaa järkeä.
 image