torstai 11. toukokuuta 2017

Käytiin aamulla tsekkaamassa Gross-Rosenin keskitysleiri, tai siis työleiri. Jotenkin tuntuu hassulta sanoa paikkaa työleiriksi kun se on vaatinut 40 000 ihmisen hengen. Tänään jäi ihmettelemään portin kelloa (pahoittelen kuvan puutetta tästä), kaikki keskitysleirit joissa olen huomannut katsoa portilla olevaa kelloa- ovat ne olleet pysähtyneet. Esim Buchewaldissa klo 15.15. Googleilin asiaa ja kellon aika merkitsee aikaa jolloin leiri on vapautettu, aika hienoa.
Mutta palataan Gross-Rosenin leiriin. Oltiin aamun ekat! Itse vierailu on ilmainen mutta pysäköinti maksaa 3 zlotia, eli meidän rahassa huimat n. 0,75e.  Museo oli melko pieni eikä järin mielenkiintoinen kun on useamman leirin museon jo nähnyt. Leirin ehkä kummallisin asia oli liikutettava krematorio. Leirillä on ollut kaivos, siihen pääsi tutustumaan vain hyvin pieneltä alueelta. Syy tähän oli kunnostustyöt kaivoksen alueella.









Leiriltä ajettiin takaisin hotellille ja siivottiin auto. On muuten aivan käsittämätön määrä tavaraa!
Lähdettiin taas kaupungille metsästämään tonttuja, toki siinä samalla ehti ihmettelemään kaupunkia ja kauppoja. Täältä löytyi vielä ihan mielettömän hieno kauppahalli!. Eilisen illan ja tämän päivän aika on löytynyt 40 tonttua, vielä olisi 290 näkemättä. Jäin kyllä miettimään että lasketaanko jokainen tonttu erikseen, koska samassa kohtaa voi olla useampi? Tiedä sitten. 
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti