Se siitä ajatuksesta että lomalla voisi nukkua. herättiin klo 7 aikoihin. Aamupalat naamariin ja autoon. Ensimmäisenä kohteena oli Spilven lentoasema. Asema on ollut pitkään hylättynä, mutta paikallinen pienlentokonekerho pitää sielä nykyisin koneitaan. Aseman päärakennus on kunnostettu museoksi, muttei museota pidetä auki. Jotkut hyvä onniset ovat päässeet asemalle sisälle seuran jäsenten kanssa. Meistä seura sai vain videokuvamaterialia kun kuvattiin aluetta. Juuri kun olimme ehtineet kiertämään pihan saapui paikalle kaksi miestä. Hetken katselivat meitä ja lähtivät kiertämään myös pihaa. Kuitenkin meidän hypätessä autoon olivat hekin jo kiivenneet takaisin omaansa- olisikohan meidät huomattu ja haluttu tulla tarkastamaan mitä me touhuillaan.
¨
Kun lentokenttä oli nähty suuntasimme Rumbulaan. Tarkemmin Rumbulan joukkomurhan muistomerkille. Paikalla on surmattu 25 000 Baltian Juutalaista 30. 11 1941 ja 8.12.1941.
Kuten kuvissa näkyy on usean muistomerkin päällä kiviä. Tämä liittyy Juutalaisten perinteeseen- mehän siis viemme yleensä kukkia tai kynttilöitä, mutta tapa liittyy ikivanhoihin erämäävaelluksiin jolloin haudat on peitetty kivillä.
Parkkipaikka oli tyhjä, muistomerkin luona oli kaksi työntekijää haravoimassa lehtiä.
Alue päättyi mystisesti junaraiteisiin. Väkeä on ilmeisesti kuljettu junilla getosta tänne. Paikalla ei turhia opastuksia ja selityksiä ollut.
Muistomerkin luona oli kiviä miltä kaduilta väkeä on tuotu.
Vain parin kilomertin päässä sijaitsee Salaspilsin työleiri tai keskitysleiri. Tämä on edelleen epäselvä. Vankien määrrä vaihtelee teksteissä sen verran hurjasti etten uskallan tähän kirjoitta varmaan lukua. Mutta paikka on toiminut myös. ns. logistiikkakeskuksena- eli vangit on siiretty täältä eteenpäin. Neuvostosotilaiden lähestyessä Saksalaiset siirsivät vangit ja sytyttivät paikan tulee joten jäjellä ei ole juuri mitään alkuperäistä.
Museon alta kävellessä tuli vanhempi mies vastaan, muita ei taaskaan paikalla ollut.
Paikkaa lähestyessä kuului töminää. Reunalla oli suuri musta kivinen tasoa josta kuuluu sydämmen sykettä muistuttavaa ääntä. Ääni kaikui hiljaa kiertäessämme aluetta.
Alueella on 4 patsasta. Etu allalla kuvassa on Särkymätön, sen jälkeen Äiti ja kolmikko kantaa nimeä Solidaarisuus. Kuvasta puuttuu Häväisty.
Leirin aluetta reunusti parakkien jäämistöt. Niitä on aikoinaan ollut reilut 30 kappaletta.
Saavuttiin parakki numero 10 luo. Olinkin tästä jo lukenut ja henkisesti valmistautunut. Parakki 10 on ollut lapsille tarkoitettu. Salaspilsin muistomerkillä käyneet ihmiset ovat tuoneet leluja lapsille- muistoksi niille lapsille joiden leikit jäivät leikkimättä. Syyttäen kuunkiertoa, maailman nälänhätää, sotia, vuorovesiä jne... Hiljainen paikka jossa ainoana ääneä on sieltä kivipaasista kuuluva sydämmen sykkeen ääni- niin se sitten kyynel vierähti. Vaikka ollaan kierretty pari keskitysleiriä, useita muistomerkkejä, ym en ole oikeasti joutunut taistelemaan näin kovin itkua vastaan. Jotenkin sen sitten sain pidäteltyä kun ajattelin etten pääse valahtaneita ripsivärejä minnekkään pesemään, vähän tarvitsee ihmisen olla turhamainen. Mutta oltiinkin jo ehditty kävelemään takaisin lähtöpisteelle ennen kuin kykenin puhumaan. Tätäkin kirjottaessa alkaa itkettämään. Onneksi ollaan jo hotellissa joten voin pestä ne ripsivärit, mutta kenellekkään ei varmaan tarvitse kertoa miksi tämä on vain näin surkeaa.
Latviassa on melko mielenkiintoinen tapa merkitä nähtväyydet. ne tarvitsee vain tietää- tai olla todella nopea ja toivoa ettei takana oleva aja perään. Siis opaste taulu on vain ja ainoastaan juuri siinä kohdassa kun olisi jo pitänyt kääntyä.
Saavuttiin illan edellä Viron puolelle. Kolme vuotta sittenkin psysähdyttiin ihmettelemään tätä kesken jäänyttä kirkkoa. Paikalla oli kyltti jossa kerrottiin että vartiointiliike hoitaa vartiointia- kuitenkin kirkon laitaa vartioi juopporemmi. Käyttiin napsimassa parit kuvat ja liuettiin paikalta. En kyllä vielkään tiedä kirkon historiaa, mutta siinä se Via Baltican vieressä nätisti seisoo.
Pysähdyttiin matkalla nostalgia ruualle Pärnuseen ravintola Steffaniin. Täällä olen syönyt vanhempieni kanssa monet kerrat, mutta myös Matin kanssa meidän häämatkalla.
Illalla tultiin Tallinaan. Täällä on tylsää. Ja kallista. Huomenna kotiin. Kohta töihin. Plääh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti